Maalämpö on varastoitunutta aurinkoenergiaa, jota voidaan ottaa maaperästä, kalliosta ja vesistöstä. Kalliolämmöstä suurin osa lämmöstä on maapallon ytimestä pintaan päin johtuvaa fissiolämpöä.

Suurissa maalämpöjärjestelmissä voi olla jopa kymmenien prosenttien ero investointikustannuksissa riippuen lämmönkeruutavoista. Lämmönkeruutapa valitaan kohdekohtaisesti.

Maalämmön keruuputkiston asennus vaatii kunnalta toimenpideluvan. Luvan hinta ja
lupaprosessi riippuu oleellisesti kunnasta.

Maalämpötekniikan kehittyessä ja korkotason pysyessä alhaalla on maalämmön
hankinta on yhä kannattavampi myös kaukolämpötaloissa.


Syventävää tietoa maalämmöstä

Maalämpöön on mahdollista kytkeä rakennuksen koneellisen tuloilman
jäähdytys. Kytkennästä riippuen lämpimällä poistoilmalla voidaan
kesäaikana ladatakin lämpöä lämpökaivoon ja alkukesällä maaperäänkin. Viilennystehon pullonkaulana ei yleensä ole kaivopiiri vaan ilmanvaihtojärjestelmän putkikoko, puhaltimet ja lämmönvaihtimen koko.

Kaivon tehokkuus riippuu monesta tekijästä ja jopa vierekkäset kaivot voivat poiketa toisistaan merkittävästi. Vesivirtaukset ovat kaivon varsinainen "turboahdin". Myös virtauksien korkeuksilla ja suunnilla on väliä.

Lämpöpumpun lämpökerroin ("hyötysuhde") ja kompressorin antoteho riippuu enimmäkseen työstä, jossa kompressori nostaa lämpöä muutaman asteen tasolta aina patteriverkon vaatimalle lämpötilatasolle. Lattialämmityksen lämpötilataso on niin alhainen että maalämmön hyötysuhde on sen yhteydessä varsin korkea. Patteriverkon meno- ja paluuvesi voivat olla liian korkeita teknis/taloudellisessa mielessä, siksi nämä tiedot on syytä selvittää ainakin suuruusluokkaisesti.

Myös lämpöpumpun sisäinen rakenne vaikuttaa lämpökertoimeen: Mm. inverter-mallit vrs. on/off, kiertovesipumppujen energiatehokkuus, lämmönvaihtimien tehokkuus, paisuntaventtiilin toteutus, tulistustekniikka vrs. vuorottainen lataus voivat tuoda selviä eroavaisuuksia malleihin.